Tykkää Artusta!

Tervetuloa!

Syksyn puhutuimpiin artisteihin lukeutuva Arttu Wiskari on saavuttanut nimikkoalbumillaan platinaa. Mökkitie ja Tuntematon potilas –kappaleista tutuksi tullut Wiskari hallitsi pitkään sekä radio- että albumilistaa. Wiskarin keikat ovat olleet jatkuvasti loppuunmyytyjä ja keikkakalenteri on täynnä myös pitkälle ensi vuoteen. Wiskarin videoita on katseltu netissä jo yli 5 miljoonaa kertaa.

- Aivan järkyttävän hieno uutinen tähän päivään. En olisi koskaan uskonut, että debyyttialbumilla saavutettaisiin näinkin kova lukema. Todella iso kumarrus kaikille levyn ostaneille. Tästä saadaan paljon virtaa taas keikoille ja studioon, Arttu sanoo.

Arttu julkaisi elokuussa Sorateiden sankarit –nimisestä kappaleesta videon, jonka ralliaiheista tarinaa tähditti Kimi Räikkönen. Arttu innostui myös itse ajamaan rallia tänä syksynä ja osallistui biisintekijäparinsa Janne Rintalan kanssa Pohjanmaa-ralliin lokakuun 22. päivä. Aiheesta kuvattiin dokumentti, joka nähdään televisiosta myöhemmin tänä vuonna.

Keikkakalenteri

Youtube

Yhteydenotto ja haastattelut

Warner Music
Aino-Kuutamo Uusitorppa
Puh. +358 10 8417 538
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com

Asiaa Artulle?

Lähetä sähköpostia suoraan osoitteeseen: arttu.wiskari@gmail.com

Keikkamyynti

Warner Music Live

Jouni Perämaa
Puh. 040 501 3213 tai 010 8417 515
jouni.peramaa@warnermusic.com

Niina Jalonen
Puh. 010 8417 531
niina.jalonen@warnermusic.com

Vieraskirja